Lääkekannabiksen käyttäjien yhdistys ry. laati kaksi vuotta sitten ao. vetoomuksen, joka välitettiin useille vaikuttaville tahoille ja medioille, mutta asia ei tuolloin noussut julkiseen keskusteluun. Nyt pari vuotta myöhemmin tilanne jatkuu edelleen. Potilaat ovat kyllä löytäneet uusia lääkäreitä, mutta näidenkin jahti on jo alkanut Valviran toimesta.
Tänä vuonna ainakin yhdeltä lääkäriltä on evätty oikeus määrätä lääkekannabista. Tätä edelsi kuukausien lisäselvitysrumba, minkä vuoksi kyseinen lääkäri on joutunut tekemään kymmenien tuntien ylityöurakan. Potilaiden hoitoon liittyvät perusteelliset ja täsmälliset lisäselvitykset olivat perillä reilusti etuajassa. Valviran vaatimuksen mukaan lääkäriltä edellytetään enemmän hoitotoimenpiteitä, vaikka tosiasiassa lääkekannabiksella saadaan useimmiten parempi hoitovaste kuin jo kokeilluilla Käypä hoito -suosituksen mukaisilla keinoilla.
Lääkäri joutuu ristiriitaiseen tilanteeseen, koska Valvira rajoittaa lääkärinoikeuksia, vaikka saadut tulokset puoltavat vahvasti lääkekannabishoidon jatkamista. Potilaiden oikeus yhdenvertaiseen kohteluun ei toteudu, koska toimivaksi koettu hoito ja lääkitys kyseenalaistetaan ja eriarvoistaminen on vahvasti esillä. Potilaan ihmisarvo ja oikeus toimivaan hoitoon ja lääkkeeseen on tässä yhteydessä sivuutettu, jopa poljettu.
Nämä ”merkityt” potilaat ovat lääkekannabiksen ansiosta tervehtyneet parempaan kuntoon ja pärjäävät oireistonsa kanssa pääasiassa hyvin tai erittäin hyvin. Kunto on parantunut, kun muut lääkkeet ovat jääneet vähemmälle tai kokonaan pois. Olon kohennuttua ja toimintakyvyn lisäännyttyä potilas kykenee hoitamaan sairauttaan entistä itsenäisemmin.
Terveyden lisääntyminen on vahva signaali hoidon jatkosta päätettäessä. Toimiva lääkitys halutaan kuitenkin jatkuvasti vuodesta toiseen keskeyttää Valviran toimesta, vaikka se on ainoa ja viimeinen keino potilaalle. Potilaalle, jota Valvira ei ole tavannut tai edes halukas kohtaamaan. Hoitavan lääkärin ja potilaan näkökulmasta toimivaa lääkitystä ei tietenkään ole syytä lopettaa, vaan erityisesti juuri lääkekannabishoitoa on syytä jatkaa, koska sen avulla saadaan tarvittavia tuloksia.
Alla oleva vetoomus liitteineen on kirjoitettu vuonna 2018 Lääkekannabiksen Käyttäjien Yhdistys ry:n toimesta ja toimitettu eri tahoille sekä medioille:
Vetoomus potilasoikeuden toteutumiseksi
Lääkekannabispotilaat ovat altavastaajina, koska lääkekannabis ei ole virallinen hoitomuoto ja se on voimassa vain toistaiseksi. Lääkäri voi kirjoittaa reseptin ja apteekki hakea potilaskohtaisen erityisluvan lääkkeen maahantuontia ja myyntiä varten vuodeksi kerrallaan.
Valvira on käsitellyt lääkekannabista kirjoittavien lääkärien asiaa ja tehnyt päätöksen potilasturvallisuuden vaarantumisesta, vaikka edes lääkärit eivät ymmärrä tätä. Lääkekannabista käyttävät henkilöt ovat käyneet läpi kaikki muut hoidot ja lääkkeet ilman haluttuja tuloksia. Ainoa toimiva hoito ja apu on saavutettu lääkekannabista käyttämällä. Valviran viesti on siitä huolimatta tulkittavissa siten, että lääkekannabis halutaan nyt sivuuttaa täysin.
Maahantuovat apteekit ovat olleet Fimean tulilinjalla jo pitkään ja keväällä 2018 joutuneet Fimean nokittavaksi. Apteekkeihin on tehty yllätysratsioita, joiden avulla on haettu syitä keskeyttää maahantuonti. Samalla apteekit on ehdollistettu tilaamaan myyntiluvattomat lääkekannabistuotteet lääketukku Tamrolta, jonka myötä lääkkeen hinta kallistui, mikä on vaikeuttanut, pääasiassa pienituloisten, potilaiden mahdollisuutta hankkia tarvitsemansa määrä.
Kun Fimea suitsii yksityisiä maahantuojia ja pakottaa nostamaan lääkkeen hintaa ja kun Valvira langettaa 10 vuoden seurannan lääkärille kyseenalaisin perustein, on asia nostettava julkiseen keskusteluun. Lääkekannabista käyttää noin 300 ihmistä, mutta todellisuudessa kannabiksen lääkinnällisiä käyttäjiä on Suomessa tuhansia. Halutaanko tältä tosiasialta sulkea silmät kokonaan?
Me potilaat olemme hyötyneet lääkekannabiksesta eniten, mutta näköjään myös me kärsimme eniten johtuen kannabiksen kielteisestä imagosta. Olisi viisasta kohdata tilanne potilaiden parasta ajatellen. Suurin osa potilaista on saanut “uuden elämän” tällä hoitosuunnitelmalla, mikä on erittäin merkittävää. Asiaa vähätellään tarkoituksella eikä potilaiden ääntä tahdota edes kuunnella, vaikka “Toimivaa lääkitystä ei ole syytä lopettaa.”
28.8.2018 Turku
Lääkekannabiksen käyttäjien yhdistys ry
LIITTEEKSI: Selvitys Valviran ja Fimean toimista
1. Valviran toimet lääkäriä kohtaan ja seuraukset potilaille
1.1 Viimeaikoina tapahtunutta
Useat suomalaiset lääkärit, jotka ovat kirjoittaneet erityisluvallisia lääkekannabis reseptejä lopettivat lähes yhtäaikaisesti kirjoittamasta uusia reseptejä uusille potilaille keväällä 2018, jolloin he saivat kirjeen Valviran lakimieheltä. Kirjeessä selvitettiin, että ko. lääkäri on joutunut tutkinnan kohteeksi ja asia ollaan viemässä Valviran valvontalautakunnan käsiteltäväksi. Toimenpiteiksi oli ehdotettu kolmea vaihtoehtoa: 1. Lääkärin oikeuksien menettäminen 2. Kannabinoidien määräämiskielto 3. Ei toimenpiteitä.
Koko kevään ajan Fimea on vaikeuttanut lääkärien toimintaa kuormittamalla kohtuuttomalla työmäärällä vaatien toistuvia/tarpeettomia lisäselvityksiä hakemuksiin. Heinäkuun 2018 lopulta alkaen ensimmäiset potilaat ovat saaneet lääkäriltä tiedon, jossa tämä ilmoittaa lääkekannabis reseptin uusimisen mahdottomuudesta ja ohjaa potilaita eteenpäin julkisen terveydenhuollon piiriin, vaikka onkin sitä mieltä, että hoito on ollut toimivaa ja tehokasta. Lääkekannabishoito on siis koettu toimivaksi sekä potilaan että lääkärin puolelta. Lääkärit ovat Valviran kohteena eikä kyse ole lääkäreiden omien päätösten sanelemasta sattumasta.
Potilasnäkökulmasta katsottuna lääkäri on tällä hetkellä Valviran painostuksesta joutunut muuttamaan hoitokäytäntöään. Mutta lääkäri itse kokee, että hän on vain joutunut toimenpiteiden kohteeksi ja josta on myös tehty sittemmin päätös ja johon hänellä oli 30 vrk aikaa tehdä vastine, mutta koki että turha lähteä oikeuteen, jos pohjalla on Valviran laatima “vakuuttava” näyttö potilasturvallisuuden vaarantumisesta.
Taustalla siis Valviran laatima ja vajaan kymmenen lääkärin allekirjoittama päätös potilasturvallisuuden vaarantumisesta, jolloin päätöstä ei oltaisi enää voitu muuttaa oikeudessa. Ensin pitäisi saada näyttö siitä, ettei potilasturvallisuus ole vaarantunut. Potilasturvallisuuden vaarantamista perustellaan mm. hoitosuosituksen mukaisten lääkkeiden käytön poisjättämisellä tietyissä tapauksissa. Taustana näissä tapauksissa on kuitenkin jo todettu ko. valmisteiden tehottomuus. Väen vängällä siis koitetaan saada lääkäri jatkamaan potilailla sellaista hoitoa, joka on jo kokeiltu ja jolla ei ole ollut tuloksellista vaikutusta. Tuulimylly on vastassa.
Turussa toimiva yksityinen neurologi on alansa vahvimpia ammattilaisia 25 vuoden kokemuksella ja osallistuttuaan noin 50 lääketutkimukseen tiedostaen täysin millä lääkkeillä on saatu minkäkinlaisia tuloksia. Lääkekannabis on osoittautunut selvästi parhaimmaksi useimpien ms-tautia ja kroonista kipua kärsivän hoidossa. Lääkärillä ei ole mitään taloudellista agendaa asiaan liittyen, vaan on puhtaasti kiinnostunut toteuttamaan potilaillaan tuloksellista hoitoa.
Lääkäri ei ole kuitenkaan suostunut jakamaan saamansa varoituskirjettä, eikä myöskään halua tulla julkisuuteen, eikä asettua vastakkain valvovan viranomaisen kanssa. Hänellä on pelissä koulutus (6v+6v) ja eläkeikään kestävä työura, joka uhataan pyyhkiä pois mikäli hän ei noudata annettuja ohjeita.
1.2 Potilaat heitteille
Virallinen hoito (Käypä hoito) ei tunnusta lääkekannabista toimivana ja tehokkaana hoitomuotona. Käypä hoito on kuitenkin vain suositus, jota on jostain syystä ryhdytty tulkitsemaan ”ainoana oikeana tietona”. Se ei kuitenkaan ole mikään pakkopaita vaan potilaan oikeuksiin kuuluu siitä päättäminen, miten haluaa itseään lääkitä. Potilaan kokema hoitovaste pitäisi olla lääkityksen jatkamisen kriteeri.
Toimivan hoitosuunnitelman keskeyttäminen on vastoin potilaiden omaa tahtoa. Lääkekannabis on useimmilla parantanut elämänlaatua eikä muista hoidoista/lääkkeistä ole saatu toivottuja tuloksia. Päinvastoin useimmista lääkkeistä koituu pitkällä aikavälillä toksista kuormitusta, jonka seurauksena elimistön toiminnot heikentyvät.
Lääkäri on velvoitettu ohjaamaan hoitopolulla eteenpäin ja ainoa suunta on julkinen terveydenhoito. Lääkäri on jo todennut hoitojen ollessa käynnissä, että kyseessä on toimiva hoitosuunnitelma, eikä toimivaa lääkitystä ole syytä lopettaa. Yliopistosairaaloiden kipuklinikoiden linja on kuitenkin ollut selvillä jo vuosien ajan. Sieltä on saatu vastauksena lääkekannabisasiaan, ettei kannabinoideja käytetä nykykäsityksen mukaan kivunhoidossa, joten resptiä ei voida kipuklinikalta käsin uusia ja hakemuksiin on vastattu ainoastaan kirjeitse ottamatta potilaita edes vastaan.
1.3 Yhteenveto
Lääkekannabis on ollut Suomessa laillista kymmenen vuotta. Lääkäri on voinut kirjoittaa reseptin potilaalle ja erityislupahakemuksen apteekille, joilla potilas on saanut/saa kukkamuotoisen kannabiksen käyttöoikeuden ja vuoden kiintiö on ohjattu potilaan osoittamaan apteekkiin. Resepti ja lupa myönnetään vuodeksi kerrallaan eli hoito on aina voimassa toistaiseksi ja luvan myöntää Fimea.
Suuri osa potilaista on saanut merkittävää hyötyä ja elämänlaatu on parantunut huomattavasti lääkekannabiksen käytön myötä. Mutta koska kyse on lääkityshoidosta, joka ei kuulu viralliseen suositukseen, siihen myös suhtaudutaan epäilevästi. Yleisiin asenteisiin vaikuttaa mielikuva väärinkäytetystä huumausaineesta, joka vääristää todellista kuvaa merkittävästi. Asia myös perustellaan tutkimustiedon puuttumisella, vaikka tutkimusta onkin tehty merkittävästi. Toimiva hoitosuunnitelma on parhaillaan keskeytymässä potilaiden tahdon vastaisesti ja toimivan lääkityksen jatko on katkolla. Tilanne on hälyyttävä ja katastrofaalinen.
Valvira rinnastaa masennuksen psykoosiin. Huumeriippuvuus on sama kuin kannabiskokeilu Hollannissa jne. 5% hollantilaisista on siis huumeriippuvaisia. Ja myös psykoottisia?! Entä paljonko tässä maassa kirjoitetaan masennuslääkkeitä? Kannabista kirjoitetaan 200-300:lle ja sekö on se isoin ongelma?
Kuinka tällainen systemaattinen lääkekannabiksen alasajo voi olla mahdollista jos kuitenkin yleisenä periaatteena on etsiä tehokas ja toimiva hoito ja jossa potilaan mielipide otetaan huomioon? Minkä ja keiden motiivien mukaan tätä toimintaa ajetaan?
2. Lääkekannabiksen maahantuonti- ja hintapolitiikka
2.1 Yleistä
Euroopan Unionin (EU) jäsenmaiden yhdenmukaisuuden toteutumiseen vedoten Lääkekannabiksen käyttäjien yhdistys ry. vaatii erityisluvallisen lääkekannabiksen hintojen tasapainotusta muiden EU -jäsenmaiden hintoihin nähden sekä suomalaisten yritysten maahantuontioikeuden säilyttämistä ennallaan. Vetoamme tässä “hajautettuun järjestelmään EU:n kilpailusääntöjen täytäntöönpanemiseksi”. Asetus (EY) 1/2003
Viimeaikaiset toimet Suomen lääkealan kehitys- ja valvontaelimen Fimean säädösten toimesta (tiedoksi potilaille 11.6.2018) ovat vaikuttaneet suomalaisen yritysportaan maahantuontia ehkäisten. Tästä on seurannut erityisluvallisten lääkekannabistuotteiden yli kuukauden mittainen ostokatkos mikä on nostanut hintoja edelleen.
Tämä on jyrkässä vastasuhdassa potilasoikeuden ja veronmaksajien tavoitteessa tarjota toimiva lääkitys kohtuullisilla kustannuksilla, joihin työkyvyttömyyteen diagnosoidut potilaat varallisuudellaan myös kykenevät. Puhumattakaan perheellisistä täyspäivätyötä suorittavista potilaista, joilla vuotuinen lääkkeen hinta kohoaa jopa viisinumeroisiin lukuihin.
Vertailun vuoksi on todettava, että esimerkiksi Alankomaissa samat lääkevalikoimat samalta yhtiöltä ovat huomattavasti alhaisempia potilaille eli n.45€/5 grammaa.
2.2 Aiemmin tapahtunutta
Pääpaino tässä vetoomuksessa kohdistuu erityislupa säädöksen mukaisesti muun lääkitys tarjonnan koko kirjon jo kokeilleisiin potilaisiin, koska tämä muu tarjonta ei ole auttanut tarpeeksi tai ollenkaan, aiheuttaen vakavia sivuvaikutuksia.
Erityisluvallinen lääkekannabis ei kuulu enää Kansaneläkelaitoksen (KELA) korvausvelvoitteen piiriin. Myöskään vakuutusyhtiöt eivät korvaa kyseisiä lääkekustannuksia. Keinotekoisilla toimenpiteillään viranomainen (Fimea) on nostanut kustannustasoa ja aiheuttanut toimituskatkoja. Potilailta ollaan viemässä se ainoa toimiva lievitys ja apu, johon he ovat voineet tukeutua.
Fimea on aiheuttanut jo aiemmin maahantuontiin toimituskatkoksia, joista joku/jotkut potilaat ovat toimittaneet valitustiedonantoja Fimealle, joka on edelleen vaikeuttanut suomalaisen maahantuojan oikeuksia. Tämä toiminta ei ole ollut Lääkekannabiksen käyttäjien yhdistys ry:n suosittelemaa, vaan asia on ollut seurattavissa sosiaalisessa mediassa yksittäisten potilaiden välisissä keskusteluissa, joilla on haettu helpotusta sen hetkiseen lääkkeen saannin vaikeuteen.
2.3 Lähiaikoina tapahtunutta
Käytäntönä on ollut, että maahantuoja selvittää Fimean valvovalle viranomaiselle maahantuonnin vuosianomuksessa kuinka monta potilasta tässä yhteydessä palvellaan ja mikä on grammamääräinen toimitus/potilas/vuosi reseptimääräyksien mukaan. Maahantuonti rajoitetaan grammalleen kyseiselle kokonaismäärälle.
Fimea on kesäkuussa 2018 jättänyt myöntämättä maahantuontioikeuden suomalaiselle proviisorille ja yhteydenotoissaan suositellut tätä vetämään itse hakemuksensa takaisin sekä lisäksi keskeyttämään ja luopumaan maahantuonnista lopullisesti. Maahantuoja ei ole kuitenkaan suostunut luopumaan ko. toimista, koska kyse on ollut oman tahtonsa vastaisista toimenpiteistä.
Näin siis kuitenkin tapahtui, vaikka Fimean selvityksiin on vastattu ajoissa eikä ongelmakohtia ole ilmennyt. Esille ei ole tullut potilas väärinkäytöksiä tai negatiivista oireilua erityislupalääkkeen sivuvaikutuksina, joka olisi saattanut potilaan sellaiseen tilaan, että olisi ollut vaaraksi itseään tai muita kohtaan.
Fimea on rikkonut hajautettua järjestelmää EU:n kilpailusääntöjen täytäntöönpanossa.
Lainauksia EU -tiedotteesta kilpailulainsäädännöstä:
“Säädännön tarkoituksena — sisämarkkinoiden tärkeimmän tekijän heikentymisen eli kilpailun vääristymisen ehkäiseminen Euroopassa.”
“Yritykset eivät voi kilpailla reilusti omilla ansioillaan ja markkinoille pääsylle on esteitä. Kuluttajat menettävät kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta alhaisempien hintojen, paremman laadun, suuremman valikoiman ja tuoteinnovointien muodossa saatavat hyödyt.”
(Asetuksesta “Commission proposal to make national competition authorities even more effective encounters for the benefit of jobs and growth.”)
Tamro Oyj on suomalainen lääkkeiden ja terveystuotteiden jakelija, ja terveysalan palveluiden tarjoaja. Sen omistaa saksalainen lääketeollisuuden suuryhtiö Merck. Tamro on tytäryhtiönä myynyt Suomessa jo aiemmin myös erityisluvallista lääkekannabista markkinoiden kalleimmalla hinnalla eli noin 80€/5 grammaa. Tamro aloitti maahantuonnin myöhemmin kuin suomalaiset toimijat.
Varovainen arvio erityisluvallisen lääkekannabiksen liikevaihdon osalta liikkuu nettoveron jälkeenkin yli miljoonassa eurossa/vuosi pelkästään yhden maahantuojan osalta. Laskelma avaa ymmärrystä sille, ettei kyseessä ole mitätön asia vaikka toimijoita maahantuonnissa on vähän.
2.4 Maahantuonnin monopolisointi
Suomalaiselta maahantuojalta on evätty maahantuonti oikeus, koska tämä laski hintoja, joka taas helpotti potilaita hankkimaan muutenkin jo kovin kallista lääkettä. Lisäksi Fimea on rasittanut ko. maahantuojaa pyytämällä toimittamaan toistuvasti määrät siitä, kuinka paljon hän on maahantuonut tähän mennessä, vaikka Fimea itse antaa aina ensin luvat jokaista grammaa kohden vuoden ajalle. Ja nyt lääkekannabis on tilattava lääketukku Tamro:lta.
Toinen maahantuova apteekki on saanut uhkasakon myyntiluvattoman lääkekannabiksen luvattomasta markkinoinnista (TS 14.8.2018). Kyse on ollut erityisluvallisen valmisteen hintamuutoksista ja saatavuudesta tiedottamisesta, eikä viestinnällä ollut pyrkimyksiä tavoitella uusia lääkekannabiksen käyttäjiä/asiakkaita. Viestintä on ollut asiallista, koska osa potilaista joutuu kulkemaan toiselta puolelta Suomea, jolloin saatavuuden ja hinnan muutokset on hyvä olla tiedossa jo ennen apteekkiin lähtöä. Fimea oli saanut tiedon sellaiselta potilaalta, jolla ei enää ollut resepti voimassa.
(Tämä on saattanut olla seurausta myös siitä, että koska Valvira on vaikuttanut lääkärien toimiin eikä reseptiä ole enää uusittu kaikille, jolloin joku on saattanut kokea vääryyttä siitä, että joku muu sen silti on saanut ja ilmoittanut harmistuksissaan Fimeaan.)
Fimea on suosinut yhtä yhtiötä seuraavin tavoin:
1) Tamro on valittanut Fimealle suomalaisen maahantuojan edullisemmasta hinnasta, mikä on noteerattu Fimean toimesta ja ryhdytty toimiin. (Proviisorin lausunto 19.7.2018)
2) Suomalainen proviisori pudotti lääkekannabiksen hinnan n.50€/5 grammaa tuotuaan sitä ensin vuodesta 2012 alkaen maahan ja myytyään hintaan 67€/5 grammaa. Hintaeroa oli muutama euro toisen maahantuovan apteekkiin verrattuna. Fimean täytäntöönpanema maahantuonnin keskeyttäminen on perusteltu “uhkaan potilasturvallisuuden vaarantumisesta”, mutta tarkemman tiedustelun myötä Fimea on esittänyt kysymyksen: “Onko suomalainen proviisori tukkumyynyt erityisluvallista lääkettä edelleen ja kenelle?” Näyttöä tällaisesta toiminnasta ei ole.
3) Suomessa saa olla lääkekannabiksen tukkumyyjä (Tamro). Mutta proviisori ja suomalainen yhtiö ei saa toimia vastaavasti. Eikä ole edes pyrkinyt toimimaan samoin. Miten näiden yhtiöiden oikeudet sitten eroavat toisistaan? Ensiksi mainitun koko ja varallisuus? Oikeudet tuottaa ja valmistaa lääkkeitä? Suomalaiset apteekit ovat kuitenkin perinteisesti omanneet oikeuden valmistaa lääkkeitä itse.
4) Lääkekannabisresepti uusitaan vuosittain ja potilaan vuoden lääkekiintiö ohjataan erityisluvan alaisena haluttuun apteekkiin (maahantuoja), josta potilas saa tarvitsemansa lääkkeet max. 3kk:n annos kerrallaan. Takaamalla toimitusvarmuuden Tamro voi saada luvan maahantuoda enemmän kuin kaikkien potilaiden resepteillä määrätty määrä on yhteensä. Fimea sallii siis yhdelle yhtiölle erityisen oikeuden tuoda maahan enemmän kannabista kuin säädöksessään potilaiden vuotuiseksi kiintiöksi on kirjattu. Aikamoisia erityisoikeuksia yhdelle yhtiölle, joka kuitenkin muiden muassa ostaa kyseistä valmistetta suoraan sitä valmistavalta yhtiöltä.
Mikäli maahantuonti on vain yhden yhtiön toimintaa, sen seurauksena:
- Myyntihinta potilaille nousee n.60%
- Proviisorin kustannukset nousevat huomattavasti, koska tukkuhinta Suomessa on aivan eri tasolla kuin suoraan lääkettä tuottavalta yhtiöltä ostettaessa.
- Saavutetut tulot siirtyvät enimmäkseen pois Suomen tuloskehityksestä saksalaiseen yhtiö kehitykseen.
- Lääkekannabiksen maahantuonti monopolisoituu
2.5 Potilas seuraukset
Lääkekannabista tavoittelevat potilaat ovat lähestyneet potilasyhdistystä, yksittäisiä potilaita sekä heidän perheitään kärsimystä tihkuvin yhteydenottojen, joista on välittynyt itsemurha pohdintoja sekä suunnitelmia maastamuutosta.
Lääkekannabista käyttävät potilaat kärsivät vakavasti toimitus katkoksista, jotka eivät johdu maahantuovan yhtiön likviditeettiongelmista vaan Fimean viivytystaktiikoista. Työssäkäyvien työkyky vaarantuu, koska työsuoritus heikkenee tai tulee mahdottomaksi. Tällöin oikeus työpaikkaan vaarantuu ja talouden tulovirta sen seurauksena hiipuu. Lopulta koko erityisluvallisen kannabislääkkeen järjestelyn toiminta on vaarassa tyrehtyä kysynnän puutteeseen ja liian korkeisiin hintoihin.
Suuntaus tuottaa erityisesti lisää stressiä, työkyvyttömyyseläkehakemuksia, kipu/tuska -kärsimystä ja taloudellisia ongelmia. Menettely rankaisee toistuvasti potilaita ja näiden perheitä, vaikka muita vaihtoehtoja ei tutkitusti enää ole, koska ne aiheuttavat vakavia ongelmia sekä kuolemaan johtavia sivuvaikutuksia. “Opioidit, ibuprofeeni ja parasetamoli pitkäaikaisessa käytössä syövyttävät limakalvot.” (Lähde: Terveydeksi -lehti 4/2013, Proviisorin lausunto)
2.6 Johtopäätökset
Suomen lääkelakiin perustuen apteekki voi maahantuoda erityisluvallista lääkettä, jos apteekkiin on hakeutunut asiakkaita kyseistä lääkettä sisältävien reseptien kanssa. Fimea tahtoo kuitenkin kävellä tämän lain yli. Fimea, aikaisemmin Suomen Lääkelaitos, on perustettu alunperin pitämään yllä potilasoikeuksia estäen esimerkiksi apteekkialan lääkehintoja nostavan suuntauksen kehittymistä.
Lääkekannabisasiassa Fimea on kuitenkin patistanut apteekkia nostamaan hintoja ja perustellut sitä “potilasturvallisuuden parantamisena”. Nyt apteekki ei voi enää itse maahantuoda valmistetta, mutta sitä ei ole ollut riittävästi saatavilla Tamro:lta. Täten apteekki joutui ilmoittamaan 11.6.2018 potilaille saanti rajoituksista, jotta lääkitys ei katkeaisi keneltäkään pitkäksi aikaa, koska oli selvää, että lääkkeet loppuvat kesken.
Kyse on vakavasta potilasturvallisuuden vaarantamista ja sen on saanut aikaan Suomen valtion virastot Fimea ja Valvira, eikä yksityinen lääkekannabista maahantuova apteekki saati lääkekannabista hoitotyössään menestyksellisesti hyödyntävä asiansa erittäin hyvin tunteva lääkäri. Potilailla ei ole muuta korvaavaa lääkitystä tai muita apteekkeja, joista lääkkeensä saisivat. Lääkekannabis on viimeinen toivo; vakavasti sairaalle ihmiselle toimiva lääke on koko loppuelämän ainoa ja tärkein asia, jolla muutos parempaan on jo tapahtunut.
Tämä kaikki on todellisuutta sivistyneessä Suomen hyvinvointivaltiossa vuonna 2018 samalla kun lääkekannabis on ollut laillista jo kymmenen vuotta. Tarvitaan pikaisesti perusteellista selvitystä sekä kriittistä ja objektiivista arviota lääkekannabikseen liittyvien kokonais hyötyjen ja -haittojen näkökulmasta.
25.8.2018 Turku
Lääkekannabiksen käyttäjien yhdistys ry
Alkuperäisen “Lääkekannabiksen maahantuonti- ja hintapolitiikka” -tekstin laati potilasperhe Z.