Viitaten edellisen artikkelin (Saako kannabista kasvattaa Suomessa laillisesti omaan lääkekäyttöön?) sisältöön, jossa syyttämättä jätetyn potilaan päätöksessä todettiin mm. “Julkisessa terveydenhuollossa lääkekannabista ei Vastaajalle ole määrätty sen määräämiselle asetettujen rajoitusten vuoksi.”. Juurikin tämän vuoksi ko. potilas on ollut “pakotettu” kasvattamaan itse omat lääkkeensä. Suomessa tuhannet potilaat joutuvat selviytymään vastaavassa tilanteessa jatkuvasti vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen.

Lääkekannabikseen liittyvää ymmärrystä ei terveydenhuollossa ilmene edelleenkään, vaikka lääkekannabis on ollut laillista pian jo 20 vuotta. Suomessa harjoitetaan eriarvoistavaa hoitokulttuuria suhtautumalla väheksyvästi ja välinpitämättömästi potilaan kokemukseen kannabiksen lääkinnällisistä vaikutuksista. Hoitavan tahon ymmärryksen ja tietämyksen toivoisi kuitenkin lisääntyvän ja tahtotilan muuttuvan aidosti tukemaan potilaiden kokemuksia. 

Julkisen terveydenhuollon suhtautuminen ja sen asettamat rajoitukset tarkentuvat toisen potilaan sekä Valviran dokumenteista. Tämän tekstin alapuolelta löytyy referoitu Turun yliopistollisen keskussairaalan (TYKS) kipuklinikan kiputyöryhmän (neurologia) 12.2.2025 laatima potilaskertomus/vastaus lähetteeseen, jossa todetaan että “Lääkekannabiksella ei ole indikaatiota sellaisen kivun hoidossa, jota voisi potilaan kohdalla soveltaa, eikä näin ollen tätä kipuklinikalta määrätä”. 

Tosiasiassa tämä perustelu on ollut systemaattista yli kymmenen vuoden ajan kaikkien niiden kipupotilaiden kohdalla, joilla lähetteessä on mainittu lääkekannabis/kannabiksen lääkekäyttö. Valviran Eduskunnan lakivaliokunnalle 9.12.2024 antamassa lausunnossa (Dnro V/44578/2024) mainitaan mm. että “Tutkimusnäyttö viittaa siihen, että kannabinoidivalmisteilla voi olla vakavia ja jopa vaarallisia haittavaikutuksia, kuten kognitiiviset haitat sekä pitkäaikaiskäyttöön liittyvät hengitysteiden sairaudet, epähoidollisen kannabinoidiriippuvuuden syntyminen sekä riski sairastua psykoosiin tai saada muita vakavia psyykkisiä oireita.”

Nyt kyseessä oleva potilas on käyttänyt lääkekannabista yli kymmenen vuotta. Hän on ollut potilas 9-vuotiaasta alkaen ja hänelle on diagnosoitu neuropaattinen kipu. Hän sai erityisluvallisen Bedrocan -lääkekannabisreseptin v.2014 ollessaan alle 30-vuotias, mutta on nyt noin viiden vuoden ajan joutunut hankkimaan lääkkeensä ilman reseptin suomaa lainsuojaa ja turvaa. Turvallisuuden käsite korostuu naispotilaan kohdalla, koska lainsuojattomassa ja lähtökohtaisesti haavoittuvammassa asemassaan tämä on erittäin herkästi hyväksikäytettävissä laittomien markkinoiden väkivallan uhan vuoksi. Tässä tapauksessa siitä on aiheutunut traumaattista kokemusta. 

Potilas kokee saavansa avun kannabiksesta, elämä on kehittynyt myönteisesti ja hän kykenee nykyään mm. itsenäiseen treenaamiseen ja työskentelee myymälänhoitajan sijaisena silloin tällöin. Toimintakyvyn paranemisen seurauksena motivaatio elämää kohtaan on lisääntynyt. Se on huikeaa, mutta tästä syntyy päätelmä terveydenhuollossa, että potilas ei kärsikään kivuista oikeasti, koska kannabis ei muka ole mikään kipulääke. Ja tämän takia se määriytyykin pääsääntöisesti huumausaineen leimalla ts. kannabista lääkkeenä käyttävää potilasta ei oteta tosissaan ja kokemus mitätöidään ilman mahdollisuutta vaikuttaa oman hoitonsa toteutumiseen parhaaksi kokemallaan tavalla. 

Potilasta ehdollistetaan sanomalla, että häntä hoidetaan kipuklinikalla, vasta kun tämä on valmis ottamaan sitä hoitoa mitä he sieltä ensisijaisesti ja ainoastaan tarjoavat. Ja kun kerran niitä kalliita laitteita on yliopistosairaaloihin hankittu niin kyllä niitä pitää sitten tietysti potilastyössä pyrkiä ensisijaisesti käyttämään. Mutta ihmeteltävää aiheuttaa erityisesti se, kuinka aina viimeiseen asti lääkekannabiksesta penätään aukotonta tieteellistä todistusta ja vedotaan sen puuttumiseen, vaikka kyseessä on erityisluvallinen valmiste, jota voidaan käyttää silloin kun mikään muu ei ole auttanut. Ei siinä enää pitäisi tarvita muuta todistelua kuin potilaan oma kokemus kivun helpottumisesta ja tämän elävä todistus toimintakyvyn paranemisesta. Asenneko tässä ratkaisee?

Miksi siis potilas ohjataan kipuklinikalta tutkittavaksi takaisin perusterveydenhuoltoon, jossa tätä on jo tutkittu vuosikymmenten ajan ja jonka jälkeen on jo löydetty viimeinen ja ainoa toimiva hoito eli lääkekannabis? Sitten tarjotaan kuitenkin taas niitä samoja huumaavia lääkkeitä ja laitehoitoja, jotka aikanaan aiheuttivat vakavia haittavaikutuksia ja joista päästiin jo eroon. Uskomatonta mutta totta! 

Kuka tästä hyötyy? 

Miksi potilas pitää nujertaa ja hiljentää? 

Näinkö tässä sumutetaan potilasta ja pyyhitään vaivihkaa hoitohistoria pois?

———————————————————————————————

POTILASKERTOMUS 12.2.2025

“Potilaalla todettu ja lapsuudessa tyypin 1 neurofibromatoosi. Potilaan vasenta yläraajaa on operoitu useita kertoja neurofibroomien vuoksi. Yläraajan leikkauksiin ja amputaatioihin liittyvän kroonisen kivun vuoksi työkyvyttömyyseläkkeellä. Vuosia käyttänyt kivun hoitoon lääkekannabista. Viimeksi saanut lääkereseptin yksityislääkäriltä, sittemmin lääkäri ei ole voinut reseptejä enää kirjoittaa. Potilas on käyttänyt lääkettä sekä vaporisaattorilla että suun kautta öljyn muodossa. 

Aiemmin kokeiltu laaja-alaisesti kipukynnystä nostavia lääkkeitä, mutta näistä ei ilmeisesti ollut hyötyä. Neuromodulaatiohoitoja ehdotettu ja selkäydinstimulaatio-hoitokokeilu tehty vuonna 2007. Uusi selkäydinstimulaattorihoidon harkinta ollut vuonna 2018, mutta tuolloin potilas ei ollut halukas uuteen kokeiluun, koska siinä vaiheessä ilmeisesti lääkekannabiksesta saanut hyvän avun. (Uuteen kokeiluun ei ryhdytty, koska ensimmäinen oli jättänyt ikävät jäljet ja muistot ja lisäksi lääkekannabis tarjosi jo parhaan vasteen. toim. huom.)

Kipupoliklinikan aiemmassa konsultaatiossa ei kannabiksen käyttöä suositeltu (3/2024). Ohjattu oirekuvan ja löydösten kartoitukseen perusterveydenhuoltoon (6/2024) ja mahdollisesti uuden neuromodulaatiohoidon kokeilu, mutta tästä potilas ei edelleenkään ole kiinnostunut. Potilaalle on tehty viime kesänä (2024) ENMG-tutkimus terveyskeskuksen toimesta ja vasemmassa yläraajassa on nervus radialiksen sensorisen haaran vaurioon sekä todennäköisesti myös nervus medianuksen ja ulnariksen sensorisen säikeitten vaurioon sopiva löydös. Löydös sopii neuropaattiseen kiputilaan. 

Lähetteeseen/konsultaatioon kirjattu, että potilas kokenut edelleen lääkekannabiksen hyödyttäneen kivussa eikä tämän vuoksi ole kiinnostunut muista hoidoista. Tämän vuoksi syntynyt vaikutelma, että tämä konsultaatio kipuklinikalle tehty ainoastaan lääkekannabis-hoidon toteuttamista ajatellen. Lääkekannabiksella ei ole indikaatiota sellaisen kivun hoidossa, jota voisi potilaan kohdalla soveltaa, eikä näin ollen tätä kipuklinikalta määrätä. 

Mikäli potilas on kiinnostunut muista hoitomuodoista, voisi hän hyötyä rTMS-hoitojaksosta ja tämän aikana toteutettavasta fysioterapeuttisesta kuntoutuksesta. Jos potilas on tästä kiinnostunut, niin pyydetään kohteliaimmin uutta lähetettä. Lähetteen perusteella voidaan ohjelmoida rTMS-hoitoa ajatellen ensikäyntiaika lääkärille sekä kipupsykologille.”

Kannabiksen kasvatus ja käyttö huumausainetarkoituksessa on Rikoslain 50. luvun 1§ mukaan rangaistavaa. Lääkinnällinen motiivi on lakitekstissä kuitenkin jätetty rangaistusperusteiden ulkopuolelle, joka myös mahdollisti aikanaan ensimmäisen Bedrocan -lääkekannabispotilaan lääkkeen saamisen apteekista. Turun hallinto-oikeudessa päätettiin kukkamuotoisen kannabisvalmisteen lääkinnällisestä käytöstä v.2006 Lääkelaitoksen (nyk. Fimea) vastusteluista huolimatta. Tämän seurauksena lääkekannabis “laillistettiin” Suomessa v.2008. 

Lääkinnällisen kannabiksen omatarveviljelyn on katsottu perinteisesti kuitenkin aina olevan lähtökohtaisesti huumausainerikos, koska aikaisemmin annettujen tuomioiden mukaan “Kannabiksen kasvatus on laitonta”. Hovioikeuksien linjana on ollut systemaattisesti tuomita potilaat eikä korkein oikeus ole ottanut näitä tapauksia käsittelyyn. 

Länsi-Uudenmaan Käräjäoikeuden 3.12.2024 antaman päätöksen (diaarinro R 750/2024/8564, ratkaisunro 1023 3395) mukaan kannabista lääkkeekseen kasvattavaa ja käyttävää henkilöä ei tuomita huumausainerikoksesta, koska “potilas ei syyllisty siihen rikokseen, josta hänelle on vaadittu rangaistusta”. Tämän päätöksen mukaan potilas voi siis kasvattaa itse omat lääkkeensä. Päätöksestä ei ole valitettu seuraavaan oikeusasteeseen eli se on jäänyt voimaan eräänlaisena ennakkotapauksena. Ennen tätä päätöstä vastaavissa tapauksissa potilaan lääkinnällisellä motiivilla ei ole käytännössä ollut minkäänlaista merkitystä.

Päätöksen mukaan kannabiksen kasvatus on sallittu mikäli se tapahtuu selkeästi ja todistetusti vain lääkinnällisessä tarkoituksessa ja kunhan kasvatettu lääkekannabis pysyy pelkästään potilaskasvattajan omassa käytössä. Olkoon tämä mallina vastaaville tapauksille, joissa potilaan lääkekäyttöön ja/tai -kasvatukseen on puututtu tai mahdollisesti yhä edelleen puututaan rangaistusperustein.

Alla tiivistetty dokumentti, jossa vastaajan nimi on korvattu nimellä Vastaaja.

Syyttäjän rangaistusvaatimus: 

“Vastaaja on laittomasti viljellyt hamppua käytettäväksi huumausaineena tai sen raaka-aineena. Vastaaja on kasvattanut asunnossaan yhteensä 11 kpl noin 40 senttimetrin korkuista kannabiskasvia. Vastaaja on käyttänyt kasvatuksessa muun muassa kasvatustelttoja ja led-paneeleja.”

Potilaan vastaus:

“Vastaaja on kiistänyt syyllistyneensä rikokseen. Hän ei ole kasvattanut kannabista käytettäväksi huumausaineena vaan lääkkeeksi omaan käyttöönsä.”

Syyksilukematta jättäminen:

“Vastaaja ei syyllistynyt siihen rikokseen, josta hänelle on vaadittu rangaistusta.”

Perustelut:

“Vastaaja on sinänsä tunnustanut kasvattaneensa syytteessä mainitun määrän kannabiskasveja. Hän on kuitenkin kiistänyt aikoneensa käyttää hamppua huumausaineena.

Asiassa Vastaajan terveydentilasta esitetyn selvityksen mukaan hän sairastaa MS-tautia ja oli vuodesta 2008 lähtien käyttänyt sairautensa oireiden lievittämiseen lääkekannabista yksityislääkärin antamien lääkemääräysten mukaisesti. Lääkärinlausunnon (kirjallinen todiste Vastaaja 1) mukaan lääkekannabis oli Vastaajan vakiintunut ja tarpeellinen hoito ja muut lääkeaineet aiheuttivat hänelle haittoja. Edelleen lääkärinlausunnon mukaan lääkekannabiksen käyttö parantaa Vastaajan aktiivisen elämän kuten oman kunnon ylläpidon ja yksinhuoltajaisänä toimimisen mahdollisuuksia. Myös lastensuojeluviranomaiset olivat olleet tietoisia Vastaajan lääkekannabiksen käytöstä eikä se aiheuttanut huolta lapsen hyvinvoinnista.

Vuonna 2021 Valvira oli evännyt Vastaajan hoitavalta lääkäriltä oikeuden määrätä lääkekannabista (kirjallinen todiste Vastaaja 2). Julkisessa terveydenhoidossa lääkekannabista ei Vastaajalle ole määrätty sen määräämiselle asetettujen rajoitusten vuoksi. Vastaaja on itse kertonut kasvattaneensa kannabista vain omaan lääkinnälliseen käyttöönsä.

Käräjäoikeus toteaa, että Vastaajan tapauksessa on asiassa esitetty selvitys siitä, että hän on käyttänyt kannabista parantumattoman sairautensa hoitoon eikä asiassa ole mitään viitettä siitä, että Vastaajan viljelemä kannabis olisi päätynyt muille kuin hänelle itselleen.

Näillä perusteilla käräjäoikeus katsoo, ettei Vastaaja ole viljellyt hamppua käytettäväksi huumausaineena tai sen raaka-aineena. Asian lopputulos huomioon ottaen vaatimus rikosuhrimaksun suorittamisesta hylätään.”

Kannabiksen kieltolaki on aina hallinnut ja rajoittanut hamppukasvista saatavia hyötyjä, koska narratiivi on stigmatisoinut koko kasvin. Teollinen hamppu oli vuosikymmeniä pannassa ja sen kehitys oli aluksi erittäin kankeaa, sillä kannabiksen kielteinen huumeleima on syönyt uskottavuutta ja luottamusta. Teollista toimintaa on kuitenkin pyritty harjoittamaan Suomessa jo EU:n liittymisestä (1995) alkaen ja nykyään ala kehittyy ja kasvaa jatkuvasti uusiin mittakaavoihin.

Kannabista lääkkeenä käyttävät potilaat kärsivät kieltolain narratiivin luomasta vääristyneestä kuvasta eniten, koska lääkekannabista yritetään Suomessa rajoittaa/lääkäreitä suitsia yleensä huumevalistuksen perusteluilla (kognitiiviset kyvyt ja psykomotoriset koordinaatiotaidot, riippuvuus- ja psykoosiriski). Kannabiksesta lääkinnällistä hyötyä saavien potilaiden kohdalla kehitys on/on ollut poikkeuksetta päinvastainen mitä kyseinen valistus ja kipuauktoriteettien perustelut antavat ymmärtää. Kansainvälinen tutkimus tukee potilaiden kokemuksia. (1.)

Huumeleima varjostaa erityisen herkästi lääkekannabista sekä kannabista lääkkeenä käyttävien potilaiden statusta ja imagoa, koska lääkekäyttöä ei edelleenkään tunnusteta virallisessa hoitokulttuurissa, vaan asiasta kiistellään tutkimusten ja näytön puuttumiseen vedoten. Kielteinen leima on kieltolain luoma. Ennen kieltolakia hamppu ja kannabis olivat paikallisesti tuotettuja sekä globaalisti hyödynnettyjä ja ne olivat normaali asia lääkkeiden ja tarvikkeiden raaka-aineina, myös Suomessa. 

Lääkekannabis on ollut Suomessa laillinen jo vuodesta 2008. Alunperin se tuli tänne kuitenkin vastoin Fimean, Valviran ja KELA:n tahtoa, kun ensimmäinen potilas voitti asiansa vuonna 2006 Turun hallinto-oikeudessa. Lääkelaitos (nyk. Fimea) oli ensin kieltänyt potilaan hakemuksen ja mahdollisuuden lääkekäyttöön tylysti vedoten kansainväliseen kannabiksen kieltolakisopimukseen (Single Convention). 

Tosiasia on se, että potilaiden lääkekannabiksesta saamat hyödyt ovat toimintakykyä parantavia. Se antaa perspektiiviä turvallisen, tehokkaan ja toimivan hoidon perustaan. Sairaudet on todellakin mahdollista voittaa, jolloin kuolema siirtyy eteenpäin. 

Kokemuksia ja saatuja tuloksia ei kuitenkaan jostain syystä oteta vakavasti, kun hoitoa suunnitellaan ja toteutetaan, vaikka näyttö olisi mustana valkoisella. Tosiasia mitätöidään herkästi. Lääkärit eivät tunnu ensinnäkään tietävän asiasta juuri mitään eivätkä he tahdo uskoa, että potilaat oikeasti hyötyvät lääkkeestään ja että se on heille lähes poikkeuksetta elintärkeä lääke. Potilaan kokemusta/toivetta ja hoitoon liittyviä todellisia tarpeita ei oteta lainkaan huomioon, vaikka kyse onkin ainoasta toimivasta hoidosta, jonka lopettamiselle ei löydy mitään farmakologisia perusteluja.

Lääkekannabispotilas/-potilaat on jätetty avuttomaan ja toivottomaan tilaan, koska he eivät saa tarvitsemaansa lääkitystä, jonka seurauksena näiden potilaiden terveys ja henki on vaarantunut/tulee vaarantumaan. Nyt vallitsevassa tilanteessa toteutuu Suomen rikoslain 21 luvun 14 §:n tarkoittama henkeen tai terveyteen kohdistuva rikosnimike heitteillepano. (2.)

Suomessa lääkkeiden käytöstä/lääkehoidosta vastaavat tahot maalaavat herkästi kannabiksen lääkekäytön turhaksi ja tehottomaksi, jopa huumekäytöksi, vaikka potilailla on vuosikausien ja jopa vuosikymmenien kokemus lääkekannabiksesta merkittävine hyötyineen. Huumevalistuksessa kerrotut kannabiksen haittavaikutukset eivät liity kannabista lääkkeenä käyttävien potilaiden elämään mitenkään. 

Sotii ihmisoikeus- ja yhdenvertaisuusperiaatteita vastaan räikeästi, kun kannabiksen lääkekäyttöön suhtaudutaan yhä kielteisesti ja potilaita kohdellaan kyseenalaistaen kuin narkomaaneja. Potilaita ei edelleenkään tutkita, vaikka tilanteet ovat kehittyneet vuosien mittaan parempaan suuntaan ja josta on myös olemassa vahvoja näyttöjä. Asiaan tulee jatkossa suhtautua ammatillisesti ja yhteiskunnan pitää ottaa tilanne kunnolla haltuun, ryhtyä tutkimaan asiaa objektiivisesti ja tukea potilaita kaikin toimivin keinoin sekä käynnistää tutkimuksia. (3. & 4.)

1. Lääkärilehti – Lääkekannabiksen tehosta on tieteellistä näyttöä (laakarilehti.fi
2. Rikoslaki 39/1889 – Ajantasainen lainsäädäntö – FINLEX ®
3. EU-parlamentti haluaa lääkekannabiksen Kela-korvauksen piiriin | Yle Uutiset)
4. Hyväksytyt tekstit – Kannabiksen käyttö lääkinnällisiin tarkoituksiin – Keskiviikko 13. helmikuuta 2019 (europa.eu)

-Tatu

Olen seurannut ko. lääkekannabispotilaan tilannetta läheltä jo muutaman vuoden ajan. Asia on kaikessa laajuudessaan ollut erittäin raskas ja vaikea erityisesti päätöstä koskevan potilaan kannalta, eikä helpotusta ole ollut näköpiirissä. (Linkki päätökseen tekstin alla.)

Toimeentulotuki siirtyi kunnilta Kelalle 1.1.2017, jonka jälkeen toimeentulotuen piirissä olleiden lääkekannabispotilaiden tilanne on heikentynyt. Kelan asiantuntijalääkärit ovat jyränneet hoitavan lääkärin lääkemääräyksen mm. perustellen, ettei lääkekannabis ole virallinen hoitomuoto, eikä sen tehokkuudesta ole riittävää näyttöä.

Hämeenlinnan Hallinto-oikeuden 8.12.2020 antaman päätöksen myötä Kela velvoitetaan laittamaan ratkaisu täytäntöön ja muuttamaan toimeentulotukeen oikeutetun lääkkeen tarpeellisuuden arviointi ratkaisun mukaiseksi Bedrocan, Bediol ja Bedica -lääkekannabisvalmisteiden ja niihin liittyvien hoitojen osalta alkaen 1.1.2021 ja takautuvasti alkaen 11/2017. Liitteenä olevaan ratkaisuun voivat nojata kaikki toimeentulotuen piirissä olevat potilaat, joilla on lääkekannabisresepti.

Ratkaisun mukaan toimeentulotuen saamiseksi tarvitaan: 1. Laillistetun lääkärin Fimean erityiskaavakkeella kirjoittama resepti, 2. Fimean erityislupa apteekille, 3. Laaja-alainen lausunto lääkkeen tarpeellisuudesta (esim. Kelan B1 lausunto), 4. Apteekin lääkelaskelma.

Lääkkeen tarpeellisuuden arvioi potilasta hoitava lääkäri eikä Kela (terveydenhoitolaki § 22). Lääkkeen turvallisuusasiat kuuluvat Fimealle eikä Kelalle. Kelalle kuuluu toimeentulotukiviranomaisena lääkkeen korvausedellytysten arvioiminen. Kelalle kuuluu lääkkeen tarpeellisuuden arvioiminen silloin kun on kysymys sairasvakuutuskorvausasiasta, vammaistuesta tai jostain muusta vastaavasta. Silloin Kelalla on laillinen oikeus pyytää lääkkeen tarpeellisuudesta riittävä selvitys.

Toimeentulotukilaki edellyttää, että laillistetun lääkärin määräämät lääkkeet tulee pääsääntöisesti huomioida toimeentulotukihakemuksessa laillisena terveydenhuoltomenona oli sen sitten määrännyt yksityisen tai julkisen terveydenhuollon lääkäri. Lääkkeeltä ei edellytetä sairasvakuutuskorvattavuutta. Lääkekannabikseen liittyvä toimeentulotukiasia on aikanaan jo käsitelty Korkeimmassa Hallinto-oikeudessa ensimmäisen potilaan tapauksessa, minkä vuoksi sitä siellä tuskin enää uudelleen käsitellään.

Lääkkeen tutkimuksista ja hoitosuosituksista vastaa potilasta todellisuudessa hoitava lääkäri, koska Kelan ja potilaan välillä ei ole terveydenhuoltolain edellyttämää potilassuhdetta. Kansallisia hoitosuosituksia lääkekannabiksen kohdalla ei ole olemassakaan. Euroopan parlamentin ukaasi, joka annettiin v.2019, suosittaa Suomea ja Kelaa tukemaan kannabislääkitystä silloin kun se korvaa opiaattilääkityksen ja antaa hyvän vasteen.

Hallinto-oikeuden ratkaisun ja perusteluiden (lain yhdenvertaisuusperiaate) myötä vuoden 2021 alusta alkaen kaikilla toimeentulotuen piirissä olevilla lääkekannabispotilailla on siis mahdollisuus hakea toimeentulotukea lääkekannabikseen ja siihen liittyvään hoitoon. Lääkekannabis ja siihen liittyvät lääkärikäynnit tulee jatkossa korvata täysimääräisesti toimeentulotuessa. Samalla on suotavaa, että yleinen suhtautuminen lääkekannabista, potilaita ja lääkemääräyksiä kirjoittavia lääkäreitä kohtaan vihdoin inhimillistyy ja tasavertaistuu. 

Hoitavan lääkärin sanoin: ”Toimivaa lääkitystä ei ole syytä lopettaa.” 

Voit ladata päätöksen tästä